Reilukerhon retoriikkaa

Pauli Vuorio

15.10.2019

Myyntimies, kouluttaja, ihmettelijä

Monessa asiassa on yleistynyt retoriikka, jota nimitän provosoivasti kiihkouskovaisten retoriikaksi.

Se on retoriikkaa, jossa luetaan ”vihollisen” sanomaa kuin piru raamattua. ”Vihollisia” ovat käytännössä kaikki, jotka eivät ole täsmälleen samaa mieltä paitsi sisällöstä, myös näkökulmasta, josta sisältö tuodaan esille. Vaikka kaikki olisi täydellistä näiden kahden osalta vihollisuuteen riittää se, että asian esittäjä on väärä, hän joko edustaa väärää oppikuntaa, väärää puoluetta tai ei syystä tai toisesta muutoin vaan pidä asian esittäjästä. Itseasiassa asian väärä esittäjä tekee yksinään jo ”äärivihollisen” ja sen takia sanomasta täytyy todistaa, että se on väärä.

Jos mikään muu ei auta, niin esitetään väite, että oikeasti tarkoitetaan jotain muuta riippumatta siitä, ettei itse viesti anna minkäänlaista osviittaa tähän. Väitetään vaan, ja ihme kyllä se saa kannatusta saa samanmielisten keskuudessa, väitteen esittäjän kanssa.

Samanmielisen ei tarvitse edes tietää, saatikka ymmärtää mistä on edes kyse.

Keskustelu pyritään siirtämään täysin viholliseen henkilönä tai esitettyyn, jopa keksittyyn väitteeseen, joka ei ole tullut alkuperäisessä viestinnässä viestijältä esille.

Jotta retoriikan epäreiluus kuitenkin toteutuisi varmuudella kielletään kaikki
samanlaiset keinot retoriikassa kuin mitä itse käytetään. Itselle
taas nämä keinot ovat luvallisia, itseasiassa ne ovat jopa
suotavia. Reilukerhosta päivää.

Jos viestin vastanottajalla (siis esimerkiksi kuuntelijalla) on hyvä tahto hän kyllä antaa anteeksi, jos viestin sisällöstä iso osa on hänen mielestään oikein. Kun viestin vastaanottajalla ei ole tätä hyvää tahtoa riittää hyvin pienikin osa siihen, että takerrutaan vain tähän osaan, joka sitten lisäksi irrotetaan asiayhteydestä, sitä väännetään ja käännetään, liioitellaan ja pyritään saamaan kaikki huomio vain siihen.

Kuten jo aiemmin mainitsin, mitään virhettä ei edes tarvitse olla, sen voi keksiä. Vihollisen teilaamisessa ihan kaikki on sallittua.

Hyvän tahdon puuttuessa aitoa vuorovaikutuskeskustelua on vaikea rakentaa ja suurin ongelma ei ole itse retoriikan hyvyys vaan halun puute. Tämä on toki retoriikan yksi tärkeä osa. Jo antikin puhetaidon gurut tiesivät, kuinka tärkeä on puhujan / asian esittäjän ethos.

Nyt korostuu tuo hyvän tahdon puuttuminen enemmän, kuin olen nähnyt koskaan aikaisemmin.

Liian monissa yhteyksissä tämä on mielestäni tänä päivänä kääntynyt siihen, ettei sisällöllä ole niinkään merkitystä ja korkeasti koulutetutkin ihmiset laittavat banneja sosiaalisessa mediassa jopa yhden kyseenalaistavan sanan takia ja esittävät ala-arvoisia esityksiä henkilöistä.

Koska muut mielipiteet suljetaan pois, kerääntyy ympärille samanmielisten joukko, jossa tulee harha, että tämä olisi ainut vallalla oleva mielipide. Kyseessä on kupla, oli kuplan koko sitten miten suuri tahansa. Saattaako kaikenlainen kehitys ja keskustelu myös tyrehtyä tässä kuplassa? Mitä muita haittavaikutuksia sillä on?

Tästä kuplasta näyttäisi olevan hyvin, hyvin vaikea irrottautua. Kyseessä on äärimmäisen addiktoiva toimintamalli, kuin huumetta.

Perustelen edellistä sillä, että omien empiiristen havaintojeni mukaan ihminen, jolle tämän kertoo ja hän myöntää asian ja juuri kun luulen hänen tajuavan mistä on kyse, hänen vieläpä myönnettyään asian, seuraava jonka hän useinkin tekee välittömästi ( aikaa siis tämän jälkeen jopa vain alle 10 sekuntia) on että hän toteaa, että juuri noin on noilla vihollisellisilla/ vihollisella! Tämän jälkeen alkaa välittömästi paasaus esimerkeistä kuinka ne muut ovat mitä ovat!

Totisesti, malka on helpompi löytää toisen silmästä kuin omasta. Tässä on kuitenkin menty jo monta askelta pahempaan suuntaan, sillä malka on kyllä löydetty, se on nähty, se on todistettu, mutta siltikään siitä ei välitetä. Ainoa kohde on malka vihollisen silmässä.

Ps. Lähestymiskulmani on ehkä kärkevä ja provosoiva? Mitä mieltä sinä olet?