Yrityskehitystä voi tehdä markkinaehtoisesti tai hyödyntää kehitysrahaa

Business Finland kertoo tiedotteessaan, että Suomen yritystukijärjestelmä uudistettiin perusteellisesti viisi vuotta sitten, kun innovaatiorahoittaja Tekes ja vienninedistäjä Finpro yhdistyvät. Business Finlandin alle tuotiin lisäksi matkailu ja ulkomaisten investointien tuominen Suomeen. Arkinen työ on todistanut mallin toimivuuden, sillä noin 800 miljoonaa euroa asiakkaiden viennistä kaukomarkkinoille on syntynyt viime vuosien aikana vuosittain Business Finland -yhteistyön ansiosta.

Business Finlandin lisäksi Yrityksen kehittämisavustuksia myöntää mm. ELY.

Oikeiden asiantuntijoiden avulla tiedät, mitä kehitysrahoitusmuotoja voit saada ja missä järjestyksessä. Kokeneet asiantuntijat varmistavat, että kehitysrahalla tehdyt käytännön toimenpiteet ovat korkealla tasolla ja että muotoseikat ja raportit tehdään oikein.

Yritykselle myönnettävällä kehitysrahalla pystyt toteuttamaan kehittämistoimia nopeammin ja riskittä verrattuna siihen, että teet sen omalla rahalla. Myönnettyä kehitysrahaa ei tarvitse maksaa takaisin, kuten lainaa. Osakeyhtiön on mahdollista saada kehitysrahaa, kun sen taloudelliset edellytykset kehitystoimintaan ovat riittävän hyvät. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ei ole maksuhäiriömerkintöjä, viranomaisvelvoitteet ovat ajan tasalla, luottoluokitus on vähintään A ja yrityksesi on muu kuin henkilöyhtiö.

Business Finlandin ja ELY:n rahoitusehdoissa tapahtui vuoden vaihteessa muutoksia. Tietyt rahoitukset myönnetään alle 5- vuotiaille yrityksille ja tietyt yli 5- vuotiaille. Hyvänä uutisena mainittakoon, että Innovaatiosetelissä avustuksen määrä on vuonna 2023 kuusituhatta (6 000) euroa ja 100 % ostettujen palvelujen arvonlisäverottomasta määrästä. Voit käyttää tämän summan ostaaksesi palveluita palveluntuottajalta. Monissa rahoitusinstrumenteissa täysimääräisesti myönnettävän rahan osuus kasvoi.

Power Competence Oy on kumppanisi kehittämisessä ja kouluttamisessa. Vaikka yrityksellä itsellään siis olisi jo asiantuntija omassa palveluksessa hakemuksien tekemiseen, on järkevää kysyä kannattaako hänen resurssejaan käyttää vai onko paljon tehokkaampaa ja kannattavampaa käyttää ulkopuolista apua. Apuamme kannattaa käyttää myös varsinaiseen toteuttamiseen. Toteutuksessa pystymme antamaan täydentäviä palveluita lähes kaikissa tapauksissa. Palvelumme poikkeaa toimintatavaltaan suuresti rahastavista hakemuksen tekijöistä tai muista rahastajista. Katso lisää:

www.powercompetence.fi
https://www.powercompetence.fi/yrityksenkehittaminen
https://www.powercompetence.fi/yrityksen-rahoitus
https://www.powercompetence.fi/innovaatioseteli